Kirjoittaja/ratsastaja





Hei, olen tämän blogin ylläpitäjä. Olen 13-v tyttö Suomesta joka rakastaa hevosia.
 Minulla on oma hevonen Ukko, joka on piensuomenhevonen.


 Olen harrastanut ratsastusta jo koko ikäni. Menin ensimmäisen hevosen selkään jo 2-vuotiaana, Sammaliston tallilla Tulo nimisellä ponilla. Kävin ponitalutustunneilla noin 3-vuotta ja kun kasvoin, isommaksi niin vaihdoin kunnon ratsastustunneille Vuorelan ratsutilalle.
Opin perus opetuksen Vuorelassa ja sieltä jäi hyviä muistoja etenkin "kesäleirit". Vuorela oli kuitenkin vähän liian kaukana kodistamme, joten aloimme etsiä uutta ratsastuskoulua jossa voisin aloittaa.


 Hoidin hetken 2 ponia Uunoa ja Iinaa yksityisellä tallilla.
 Hetken etsinnän jälkeen löysin ihanan pikkuponin Billyn, Kormusta joka oli hyvän matkan päässä. Billy oli aluksi todella vaikea ratsastaa, johtuen siitä kun B ei ollut ratsastuskoulun hevonen ja olin tottunut ratsastamaan ratsastuskoulun hevosilla. Luottamusta meillä onneksi alkoi kertymään ajan mittaan. Billyllä kävin sen aikaa kun se alkoi käymään minulle pieneksi eli kävin Billyllä noin 2-vuotta.




 Aloin käymään "Hyvikkälän ratsutilalla" perus tunneilla. Kun olin käynyt siellä noin vuoden verran sain puoli ylläpitoon Suomenhevosen Vanin. Vani kolautti jalkansa pahasti kesälaitumella ja sai siitä kaviopaiseen. Hoidimme kovasti Vania, mutta Vanilla ei olisi luultavasti voinut enää hypätä paljoa, joka oli huono juttu minulle, koska olisin halunnut alkaa kisaamaan. Luovuimme Vanin ylläpidosta 2015 kesällä.



2015 kesällä sain ensimmäisen hevoseni Ukon jonka ostimme myös Hyvikkälän ratsutilalta. Ukko ratsutettiin ja hän kävi "trailerikoulutuksessa" sen takia jouduimme vaihtamaan useasti tallia. 2017 vaihdoimme takaisin "frosta glossin" tallille eli vanhalle Hyvikkälän ratsutilalle.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti